Indeksisijoittamisen suosio on viimeisen vuosikymmenen aikana kasvanut huimaa vauhtia. Aivan viime vuosina perinteisen indeksisijoittamisen rinnalle on noussut akateemista tutkimusta hyödyntävä faktorisijoittaminen. Voiko tutkimustulosten pohjalta saada sijoitussalkulle lisätuottoa?
Passiivisiin rahastoihin sijoitetut varat ovat Morningstarin arvion mukaan kasvaneet maailmanlaajuisesti yli 200 prosenttia vuodesta 2007 ja vuonna 2016 indeksisijoitukset muodostavat jo noin kuuden biljoonan dollarin potin eli 20 prosenttia kaikista rahastosijoituksista.
Indeksisijoittaminen on kustannustehokasta, eikä markkinoiden voittaminen aktiivisilla sijoitusvalinnoilla ole helppoa – keskimäärin aktiiviset sijoittajat häviävät aina markkinaindeksille. Väite on määritelmällisesti totta, koska indeksirahaston tuotto vastaa kaikkien samalle markkinalle tehtyjen sijoitusten keskiarvotuottoa ennen kuluja. Koska aktiiviseen sijoittamiseen liittyy passiivista sijoittamista enemmän kustannuksia, keskimääräinen passiivinen sijoittaja saa aina parempaa tuottoa kuin keskimääräinen aktiivinen sijoittaja.
Voikin kysyä, kenen ylipäänsä kannattaa sijoittaa muihin kuin markkinaindekseihin?
Vastaus on luonnollisesti, että sijoittajien, jotka uskovat kykyynsä tehdä keskimääräistä parempia osakevalintoja. Rahastosijoittajien tapauksessa tämä perinteisesti tarkoittaa sellaisen luottosalkunhoitajan valitsemista, jonka osakevalintoihin ja sijoitusprosessiin vankkumattomasti uskoo.
Vaihtoehtoinen tapa voittaa markkinat on hyödyntää huimaa määrää aiheesta tehtyä akateemista tutkimusta.
{{cta('05dcb27b-6893-4b79-9106-003684155f75','justifycenter')}}
Yleisesti hyväksyttyjä faktoreita löytyy kourallinen
Ensimmäisiä systemaattisia yrityksiä selittää osakkeiden toisistaan eroavia tuottoja oli CAPM-malli. Mallin ydin on väittämä, että kunkin yksittäisen osakkeen odotettu tuotto selittyy ainoastaan sen altistuksella yleiselle osakemarkkinariskille. Pian kuitenkin havaittiin, ettei CAPM juuri toimi käytännössä. Akatemiassa alettiin etsiä osaketuottojen selittämiseksi uusia tekijöitä, faktoreita.
Läheskään kaikki ehdotetuista faktoreista eivät onnistuneet selittämään johdonmukaisen luotettavasti osakkeiden tuottoa eri markkinoilla ja yli ajan. Kourallinen faktoreita on kuitenkin saanut akateemikkojen yleisen hyväksynnän. Tunnetuimpia ovat arvo, koko, momentum, laatu ja matala riski.
Laajan hyväksynnän saaneilla faktoreilla on paljon yhteisiä piirteitä. Faktorilta vaaditaan vahva empiirinen todistusaineisto, eli sen tulee toimia eri ajanjaksoilla ja eri markkinoilla. Tilastollinen merkitsevyys ei kuitenkaan yksin riitä. Merkitsevyysanalyysi voi antaa harhaanjohtavia tuloksia, koska potentiaalisia faktoreita on erittäin suuri määrä, mutta riippumatonta aineistoa rajallisesti. Sattumanvaraisten löydösten poissulkemiseksi faktorilla tulee olla myös intuitiivinen selitys.
Faktoreiden taustasyistä käydään aktiivista keskustelua. Hieman yksinkertaistaen sanottuna faktorisijoittajaa palkitaan lisätuotolla joko siksi, että sijoittajat kokevat niissä ylimääräisen riskin tai siksi, että sijoittajat tekevät virhearvioita. Sijoitusteoria on tältä osin jakautunut rationaaliseen ja käyttäytymistieteelliseen koulukuntaan. Lähestymistavat eivät ole toisiaan poissulkevia, ja totuus löytyneekin jostain kahden leirin välimaastosta.
Faktorisijoittamisessa yhdistyy kustannustehokkuus, ylituoton mahdollisuus ja hyvä hajautus
Käytännön faktorisijoittamisessa ostetaan osakkeita, jotka ovat alttiita tunnetusti lisätuottoa tarjoaville tekijöille. Sijoitusprosessissa on tuottavien osakkeiden ohella erittäin tärkeätä säilyttää ainoat lähes kaikkien finanssimarkkinoilla toimivien hyväksymät ilmaiset lounaat: hyvä hajautus ja salkun rebalansointi.
Hajautus hoituu luontevasti, koska faktorisalkkuun sisältyy usein lähes yhtä paljon osakkeita kuin markkina-arvopainotettuun indeksiin. Todellinen hajautus saattaa usein olla jopa selvästi indeksiä laajempaa. Markkina-arvopainotetuissa indekseissä suurimmat yritykset saavat huomattavan suuria painoja kun pienempien yritysten painot ovat usein mitättömiä. Esimerkkinä MSCI USA -indeksi, jonka 10 suurimman yrityksen yhteenlaskettu paino on noin17 prosenttia ja 10 pienimmän paino noin 0,2 prosenttia. Evli Osakefaktori USA:n salkussa vastaavat painot ovat noin neljä prosenttia ja 0,9 prosenttia.
Moni teoriassa kannattava sijoitusstrategia kaatuu käytännössä aktiivisesta kaupankäynnistä koituviin korkeisiin kustannuksiin. Faktorialtistusta mittaavat suureet eivät keskimäärin vaihtele kovinkaan nopeasti ja salkun koostumusta ei sikäli ole tarvetta muuttaa usein. Tämä yhdistettynä strategioiden systemaattisuuteen takaa, että faktorisijoittamisessa kustannukset pysyvät kurissa.
{{cta('3688661c-4205-4429-beff-80c9fa4a061b')}}
Anna faktoreille mahdollisuus
Kaiken kaikkiaan faktorisijoittaminen on loistava vaihtoehto pitkäaikaiselle osakesijoittajalle, joka muuten sijoittaisi markkina-arvopainotettuun indeksiin. Faktorisijoittamisen kulut ovat vain hieman korkeammat kuin perinteisen passiivisijoittamisen, mutta faktoreilla ostetaan mahdollisuus saada ylituottoa akateemisiin tutkimustuloksiin pohjautuvan osakevalinnan kautta. Esimerkiksi Evlin osakefaktorirahastojen seuraamat ERI Scientific Beta -indeksit ovat tuottaneet vuodesta 2002 lähtien Euroopassa, ja USA:ssa vastaavasti, noin 3,9 prosenttia ja 1,9 prosenttia enemmän vuodessa kuin MSCI:n markkina-arvopainotetut indeksit. Kun kaupan päälle saa jopa perinteistä indeksisijoittamista tehokkaamman hajautuksen, ei löydy montaa syytä, miksi indeksisijoittajan ei kannattaisi avartaa katsettaan ja antaa faktoreille mahdollisuus.
Lue faktorisijoittamisen keulahahmon professori Andrew Angin haastattelu täältä.
Lisätietoutta faktoreista voit lukea tästä.
