Sijoitusvuoden kaarrettua jälkimmäiselle puoliskolle on syytä pohtia, mitä ilmiöitä ja rakennuspalikoita sijoitusallokaatiotyöskentelyn takaa löytyy.
Allokaatiotyöskentelyn takana on jo vuosikymmeniä akateemisesti todistettu ja empiirisesti todennettu tarve hajauttamisesta ja sen hyödyistä. Hajauttamisen perimmäisenä tarkoituksena on minimoida suurten tappioiden mahdollisuudet.
Sadan eri toimialan yritysten aikahajautettu omistaminen on fiksumpaa kuin kymmenen yhtiön. Korkoja ja osakkeita on fiksumpi yhdistellä jollain tavalla kuin omistaa vain puhtaasti jompaakumpaa. Viime kädessä kyse on perin maalaisjärkisestä touhusta.
Rebalansointi on ilmainen lounas
Hajauttamisen lisäksi toinen merkittävä etu allokaatiotyöskentelyssä tulee rebalansoinnin kautta. Kyse on valitun allokaation (esimerkiksi 50 % osakkeita/ 50 % korkoja) säännöllisestä palauttamisesta etukäteen sovittuihin raameihin. Kukaan ei etukäteen tiedä, miten hyvin hajautetun allokaation yksittäiset osaset tarkalleen tuottavat ajan saatossa suhteessa toisiinsa. Tiedämme toki akateemisista tutkimuksista, että kokonaisuuden yksittäiset osaset generoivat massana tuottoa niiden riskitasoja vastaavalla tavalla. Eli suomeksi: allokaatiolautasen riskipitoisempi puoli (osakkeet) tuottaa pitkässä juoksussa paremmin kuin vähäriskisempi puolisko eli korot.
Säännöllisen rebalansoinnin on todettu parantavan vuosituottoja 0,4-0,8 prosenttia. Hyödyt vaihtelevat tutkimuksien käyttämien ajanjaksojen sekä käytettyjen rebalansointimenetelmien mukaan. Suosituimpia ovat aikaan sidotut sekä prosentuaalisella triggerillä toimivat menetelmät.
{{cta('d9b4029e-523e-49ed-ba94-fbe00512a36a')}}
Korrelaatio on turjake
Varainhoito-asiakkaan allokaation avaintekijöistä hallitsemattomin on omaisuusluokkien välinen korrelaatio. Korrelaatio ilmoitetaan lukuna +1 (täydellinen korrelaatio) ja -1 välillä. Kaikki sijoittajat haluaisivat mahdollisimman matalia ja mielellään negatiivisia korrelaatioita omaisuusluokkien välille, mutta korrelaationturjake ei meitä sijoittajia tottele.
Korrelaatioon kuuluu epästaattisuus. Sen perusluonne on dynaaminen poukkoilevaisuus. USA:n viiden vuoden Treasure note -lappujen korrelaatio suhteessa S&P 500 -indeksiin vuosina 1990–2009 paljastaa ilmiön.
Ohessa luvut viiden vuoden välein:
1990-1994: 0,49
1995-1999: 0,16
2000-2004: -0,42
2005-2009: -0,20
Mitä edellä mainituista luvuista varainhoitoasiakas voi päätellä?
Esimerkkien välinen korrelaatio 20 vuoden aikana oli nolla, eli keskimäärin ne eivät korreloineet keskenään kyseisellä ajanjaksolla!
Menneestä korrelaatiosta omaisuusluokkien välillä voi vetää harvinaisen vähän johtopäätöksiä suhteessa tulevaisuuteen. Korrelaation muuttuessa yli ajan on myös selvää, että hajauttamisesta saavutettavat hyödyt niin sijoitusportfolion riskien alentamisessa kuin tuottojen parantamisessakin eivät ole luonteeltaan staattisia vaan muuttuvat yli ajan.
