Siirry sisältöön
EAI Slush Staff 3

Osakepohjaisia kannustinjärjestelmiä sekä kokonaisvaltaisia henkilöstön osakeomistuksen palveluita kehittävä Evli Alexander Incentives Oy on saanut uuden strategisen kumppanin kansainvälisestä pääomasijoitusrahasto Bregal Milestonesta. Uuden kumppanin mahdollistamalla kasvupääomalla ja strategisella tuella yhtiö haluaa mullistaa alalla vallitsevat toimintatavat ja lähtee valloittamaan Eurooppaa uudella nimellä Allshares.

Kannustinjärjestelmien sekä henkilöstön osakeomistuksen suunnitteluun ja hallinnointiin erikoistunut suomalaisyhtiö Evli Alexander Incentives Oy (EAI) on saanut uuden strategisen kumppanin, teknologia-alan pioneeriyrityksille kasvupääomaa ja strategista apua tarjoavan pääomasijoitusrahasto Bregal Milestonen. Tänään julkistettujen kauppojen myötä Bregal Milestonesta tulee yksi Evli Alexander Incentivesin suurimmista omistajista. EAI on ollut sijoitus- ja varainhoitoyhtiö Evli Oyj:n tytäryhtiö vuodesta 2020 lähtien. Evli Oyj jatkaa edelleen yhtiön yhtenä suuromistajana. 

“Olemme erittäin iloisia siitä, että viimeisen kolmen vuoden aikana huippuunsa hiottu osakepohjaisten kannustinjärjestelmien SaaS-palvelumallimme ja vahva suunnitteluosaamisemme on tehnyt vaikutuksen Bregal Milestonen kaltaiseen kasvupääomarahastoon. Yhteistyö tuo mukanaan uusia kansainväliseen kasvuun ja palvelukehitykseen liittyviä mahdollisuuksia, joista emme ole edes osanneet haaveilla”, kertoo Evli Alexander Incentivesin toimitusjohtaja Pertti Helaniemi

Evli Alexander Incentives on yksi Pohjoismaiden johtavista avainhenkilöiden palkitsemiseen ja henkilöstön osakekannustamiseen erikoistuneista yhtiöistä, joka erottuu edukseen kokonaisvaltaisella palveluvalikoimallaan sekä edistyksellisillä teknisillä ratkaisuilla. EAI:n asiakkaat saavat kaikki osakepalkitsemisen palvelut saman katon alta aina suunnittelusta viestintään ja hallinnointiin. Kauppojen myötä yhtiö lähtee hakemaan kansainvälistä kasvua uudistetulla brändillä ja uudella nimellä Allshares

“Alamme on pirstaloitunutta, ja tyypillisesti yritykset joutuvat hakemaan apua kannustinjärjestelmiin liittyen useilta eri toimijoilta, mikä tekee toteutuksesta mutkikkaan ja heikentää ratkaisujen toimivuutta. Me ymmärrämme osakepohjaisen kannustamisen jokaisen yksityiskohdan. Toimimme asiakkaidemme kokonaisvaltaisena kumppanina kattaen yhtiön ja kannustinjärjestelmän koko elinkaaren suoraviivaisesti ja maailmanlaajuisesti. Uskomme vahvasti johdon ja henkilöstön aidon omistajuuden innostavuuteen ja voimaan. Missiomme on auttaa yrityksiä juurruttamaan nämä kestävät ratkaisut osaksi strategiaa ja yrityskulttuuria", kertoo Kristina Wichmann, Evli Alexander Incentivesin suunnittelu- ja konsultointiliiketoiminnan johtaja. 

Tällä hetkellä Evli Alexander Incentivesin suunnittelupalveluita hyödyntää Pohjoismaissa yli 150 yritystä vuositasolla. Yhtiö hallinnoi yhteensä yli 140 yhtiön palkitsemisjärjestelmiä Helsingissä ja Tukholmassa. Asiakkaiden joukossa on myös entistä enemmän startup- ja kasvuyhtiöitä, jotka haluavat sitouttaa työntekijöitään jo yrityksen varhaisessa kasvuvaiheessa. Lisäksi yhtiö hallinnoi yli sataa henkilöstörahastoa Suomessa. EAI työllistää tällä hetkellä noin 65 osakepalkitsemisen asiantuntijaa Suomessa ja Ruotsissa. 

Vipuvartta kansainväliseen kasvuun

Bregal Milestonen tavoitteena on uutena strategisena kumppanina tehdä EAI:sta eli Allsharesista palkitsemisen ja osakepohjaisten kannustinpalveluiden ykkösnimi kaikkialla Euroopassa. 

"Evli Alexander Incentives on palkitsemisen, varainhoidon ja juridiikan asiantuntijoiden kehittämä palvelukokonaisuus, jolla on asiakkaina Nokian, Koneen ja Relexin kaltaisia suuryrityksiä. Olemme vakuuttuneita siitä, että tämän yhteistyön puitteissa meillä on kaikki mahdollisuudet mullistaa palkitsemisalaa sekä julkisilla että yksityisillä markkinoilla ympäri Eurooppaa”, kertoo Cyrus Shey Bregal Milestonesta. 

Uuden omistajan vahva kokemus pohjoismaisten edelläkävijäyritysten kasvattamisesta kansainvälisiksi menestystarinoiksi herättää luottamusta myös emoyhtiö Evli Oyj:n johdossa.  

“Näemme tänään julkistetussa yhteistyössä valtavan potentiaalin. Uskomme, että yhdistämällä Bregal Milestonen strategisen tuen tiimimme vahvaan osaamiseen pystymme viemään EAI:n maailmanluokan palvelut entistä useamman kansainvälisen yritysasiakkaan ja heidän työntekijöidensä saataville”, Evli Oyj:n toimitusjohtaja Maunu Lehtimäki sanoo.  

Osapuolet ovat sopineet, että kauppahintaa tai sen ehtoja ei julkisteta.

 

Lisätietoja:

Pertti Helaniemi, Partner, CEO, Evli Alexander Incentives Oy, +358 50 560 5506, pertti.helaniemi@eai.fi 

Kristina Wichmann, Partner, Evli Alexander Incentives Oy, +358 50 560 5507, kristina.wichmann@eai.fi

Tämä saattaa myös kiinnostaa sinua