Millaista on töissä, kun tiimin jäsenillä saattaa olla ikäeroa jopa neljä vuosikymmentä? Kolme evliläistä kertoo, miksi eri-ikäiset ja uransa eri vaiheissa olevat kollegat ovat rikkaus.
Mikä yhdistää evliläisiä iästä riippumatta? Yrittäjähenkisyys, jatkuva oppiminen ja halu auttaa muita, luettelevat asiakaskokemusjohtaja Jarkko Kuisma, ohjelmistokehittäjä Satu Strömberg ja asiakastuen koordinaattori Elina Nikula. Pyysimme pitkän linjan evliläistä, nuorta koodaria ja hiljattain Evlissä aloittanutta rahoitusalan konkaria kertomaan, miksi työyhteisössä tarvitaan eri-ikäisiä ja uransa eri vaiheissa olevia työntekijöitä.
Evlissä työskentelee noin 270 ammattilaista, joiden keski-ikä on hieman alle 42 vuotta. Nuorimmat työntekijät ovat alle parikymppisiä, vanhimmat päälle kuudenkymmenen. Ikäjakauma on myös hyvin tasainen, kolme-, neli- ja viisikymppisiä on kaikkia suunnilleen saman verran.
Hieman alle vuoden Evlissä työskennelleen Satun tiimiin kuuluu monen ikäisiä työntekijöitä. Kollegoiden jopa lähes neljänkymmenen vuoden ikäero ei hänen mukaansa näy työn tekemisessä.
”Meillä kaikki ovat niin samanhenkisiä loppujen lopuksi, ettei siinä ikä merkitse. Tiedän, että olen meidän tiimistämme nuorimmasta päästä, mutta se ei näy arjessa. Esimerkiksi meidän tiimimme vanhin jäsen on meistä se, joka on syvimmällä tekoälyn mahdollisuuksissa”, Satu kertoo.
Uusia ja vanhoja tekijöitä rinnakkain
Evlissä tehdään myös poikkeuksellisen pitkiä työuria. Keskimäärin talossa ollaan hieman alle 9,5 vuotta, mutta moni viihtyy paljon tätä pidempään.
Pitkän uran rahoitusalan erilaisissa tehtävissä tehnyt Elina on ollut Evlissä vasta neljä kuukautta, mutta hänen tiimistään löytyy myös kollega, joka on ollut talossa 36 vuotta.
”Hän on yksi Evlin ensimmäisiä palkattuja työntekijöitä. On aika huikeata, että on uusia ja vanhoja työntekijöitä rinnakkain. Sieltä löytyy perspektiiviä, tietoa ja taitoa, aina uskaltaa ja voi kysyä. Se tuo tietynlaista helppoutta työn tekemiseen”, Elina kehaisee.
Työkavereiden pitkät urat yhden työnantajan palveluksessa ovat yllättäneet myös Satun. Hän tuli Evliin startup-maailmasta, jossa työpaikat vaihtuvat tiuhaan. Sitoutuneisuus ei hänen mukaansa kuitenkaan tarkoita kaavoihin kangistumista.
”Pitkät urat eivät näy mitenkään niin, että tehtäisiin asiat niin kuin ne on aina tehty. Vaikka yritys on perinteikäs, täällä on koko ajan vauhti päällä ja asioita viedään eteenpäin.”
Kolmikon mielestä monen ikäiset ja uransa eri vaiheissa olevat työntekijät ovat rikkaus työpaikalla. Ilman moninaisuutta ei voitaisi myöskään tarjota asiakkaille mahdollisimman hyvää palvelua, reilut seitsemän vuotta talossa ollut ja monissa rahoitusalan johtotehtävissä työskennellyt Jarkko huomauttaa.
”Tarvitaan monenlaisia ihmisiä, niitä jotka edistävät asioita vauhdilla ja niitä jotka rauhassa pohtivat eri näkökulmia.”
Osaaminen jakoon
Myös tutkimukset osoittavat, että moninaisuus on arvokasta työyhteisöissä. Tiimien koostuminen eri-ikäisistä työntekijöistä voi johtaa parempaan päätöksentekoon, tehokkaampaan yhteistyöhön sekä kasvaneeseen suorituskykyyn. Menestyksen edellytys on tutkijoiden mukaan kuitenkin se, että tiimien jäsenet ovat halukkaita jakamaan oppejaan ja oppimaan muilta.
Elinan mukaan tiedon ja osaamisen jakaminen on pienissä tiimeissä suorastaan pakollista. Hänen läheisin työparinsa on vasta työuransa alussa, mutta oppimista tapahtuu molempiin suuntiin. Kumpikin auttaa, kysyy neuvoa, näyttää ja neuvoo.
”Tuore koulutus tuo omanlaistaan pääomaa, tuoreita juttuja ja tuoretta tietoa. Nuorilla työntekijöillä on erilainen into tehdä asioita, kun he oppivat niin paljon uutta. Siinä on sellaista hauskaa draivia. Ja toiseen suuntaan olen saanut jakaa omaa kokemusta ja osaamista”, uransa aikana paljon nuoria työntekijöitä perehdyttänyt ja esihenkilötyötä tehnyt Elina pohtii.
Satu kertoo, että hänen tiimissään on järjestetty tuokioita, joissa kokeneemmat kollegat ovat jakaneet tietoa erilaisista aiheista. Oppien saaminen vanhemmilta työkavereilta on hänen mukaansa erityisen arvokasta. Toisaalta hän ei kuitenkaan koe, että ei saisi nuorena ammattilaisena omaa ääntään kuuluviin.
”Tuon kyllä aina omiakin näkemyksiäni esiin, joskus ehkä omasta mielestäni liikaakin”, hän nauraa. ”Olisi hienoa itse antaa myöhemmin eteenpäin sitä, mitä on aikoinaan itse kokeneemmiltaan oppinut.”
Jarkko puolestaan pääsee jakamaan laajaa osaamistaan ja pitkää kokemustaan nuorempien kollegoidensa mentorina. Hän kertoo, että eniten mentorointisuhteessa taitaa lopulta oppia hän itse.
”Mentoroinnista saan itselleni hirveästi uusia näkökulmia ja näkymää eri liiketoimintoihin.”
Uudenlaista näkökulmaa työelämään
Rahoitusala on jatkuvassa muutoksessa. Viimeisten vuosien aikana on nähty monenlaista kriisiä ja poikkeustilannetta sekä digitalisaation voittokulku. Jarkon mukaan tiedon ja osaamisen jakaminen työyhteisössä on keskeistä, jotta kaikki ovat valmiita maailman ja alan muutoksiin.
”Meille tulee vastaan pelkkää muutosta. Muutokset ovat yleensä hyviä asioita, mutta jos niitä ei ymmärretä tai hahmoteta isompaa kuvaa, ne näyttäytyvät helposti negatiivisina. Ymmärrys kasvattaa sitoutumista”, hän pohtii.
Muutoksessa on myös työelämä. Pidempään uraa tehneet Elina ja Jarkko kertovat, että ovat huomanneet merkittävän muutoksen nuorempien kollegoiden suhtautumisessa työhön.
”Minun mielestäni on rikkaus, että nuorten ajatusmaailma on niin erilainen verrattuna pitkän tien kulkijoihin. Nuoremmat arvostavat vapaa-aikaansa hyvin korkealle, ja ehkä se on ollut hyvä oppi myös itselle”, Elina pohtii.
”Toki se on myös persoonakysymys, mutta on todella tervettä, että elämässä on muutakin kuin työ”, Jarkko lisää ja myöntää, että on itse sukupolvea, jolla sähköposti aukeaa helposti myös iltaisin, vaikkei työkulttuuri sitä vaadikaan.
Iästä ja työuran vaiheesta riippumatta evliläiset suhtautuvat työhönsä intohimolla, kolmikko kertoo. Evlin arvoja – yrittäjähenkisyyttä, hyviä suhteita, rehellisyyttä ja jatkuvaa oppimista – vaalitaan joka päivä.
”Täällä on hirveän helppo tehdä töitä. Arvot eivät ole höttöä vaan näkyvät arjessa”, Jarkko summaa.