Siirry sisältöön
SOME2016920 202024 03 06 T130049 522

Rahastoihin keskittynyt analyysitalo Morningstar on valinnut Evli-Rahastoyhtiön jälleen Suomen parhaaksi rahastotaloksi vuotuisessa Morningstar Awards -vertailussa. Voitto on Evlille toinen peräkkäinen. Suomen lisäksi Evli on valittu parhaaksi rahastotaloksi myös Ruotsissa, saaden kaksoisvoiton sekä kotimarkkinoillaan Suomessa että Pohjoismaiden suurimmilla rahastomarkkinoilla Ruotsissa.

"Olemme aktiivinen rahastonhoitaja, ja tavoitteenamme on tuottaa asiakkaillemme pitkän aikavälin arvoa. Se, että saimme jälleen kerran tämän Morningstarin myöntämän palkinnon, osoittaa, että olemme onnistuneet siinä. Se, että palkinto myönnetään Evli-Rahastoyhtiöille sekä Suomessa että Ruotsissa, on osoitus vahvasta pohjoismaisesta asemastamme", toteaa Kim Pessala, Evli-Rahastoyhtiön toimitusjohtaja.

Evli on jo useina vuosina saanut tunnustusta rahastoistaan ja rahastonhoidostaan. Vuonna 2020 Morningstar nimesi Evlin Ruotsin parhaaksi rahastotaloksi ja viime vuonna Suomen parhaaksi rahastotaloksi. Lisäksi Lipper Fund Awards nimesi Evlin viime vuonna Pohjoismaiden parhaaksi rahastotaloksi kategoriassa pienet rahastoyhtiöt.

Johtava pohjoismainen varainhoitaja 

Evli nousi viime vuonna Suomen kolmanneksi suurimmaksi rahastoyhtiöksi Suomen Sijoitustutkimuksen rahastovertailussa ja pitää paikkaa edelleen. Vuonna 2023 Evli keräsi toiseksi eniten rahastomerkintöjä Suomessa ja Evli-Rahastoyhtiön hallinnoimien perinteisten sijoitusrahastojen yhteenlaskettu pääoma kasvoi 15 %:lla 10 miljardiin euroon. Tästä noin kolmasosa oli sijoitettuna osakerahastoihin ja kaksi kolmasosaa korkorahastoihin.

Suomessa Evlillä on johtava markkina-asema omaisuudenhoidossa ja rahastoissa. Olemme nyt hyvällä vauhdilla luomassa myös vahvaa asemaa Ruotsissa ja näin vahvistamassa asemaamme Pohjoismaiden johtavana varainhoitajana", Pessala toteaa.

Morningstar Awardsissa rahastot laitetaan paremmuusjärjestykseen käyttämällä sekä kvantitatiivisia että laadullisia työkaluja. Ensivaiheessa rahastot pisteytetään sen mukaan, miten hyvin ne ovat pärjänneet rahastoluokassaan 1, 3 ja 5 vuoden tuotossa ja 3 ja 5 vuoden riskimittareilla.

Euroopan johtava rahastotalo

Morningstar

Lipper

  • Best Fund House in Sweden 2024
  • Best Fund House in Finland 2024
  • Best Fund House Overall in Finland 2023
  • Best Finnish Equity Fund in Finland (Evli Finnish Small Cap) 2022
  • TOP 3 Fund House Overall in Sweden 2021
  • Best Fund House Overall in Sweden 2020
  • Best Fixed Income Manager in Spain 2019
  • EUR Bond Fund in Finland, France and Spain (Evli Corporate Bond Fund) 2018
  • Best Small Company Overall – Nordics 2023
  • Best Small Company Fixed Income - France 2020, Europe, Germany and France 2019, France 2018
  • Best fund, Bond EUR Corporates Short Term: Evli Short Corporate Bond - Europe 2024, Europe, Germany and Nordics 2021
  • Best fund, Equity Emerging Mkts Global: Evli Emerging Frontier – Europe 2024, Europe, Nordics and France 2023
  • Best fund, Equity Nordic Small and Mid-Cap: Evli Finnish Small Cap - Nordics 2023
  • Best fund, Equity Nordic: Evli Nordic - Europe and Nordics 2021

Lisätietoja:
Kim Pessala, toimitusjohtaja, Evli-Rahastoyhtiö Oy, p. +358 40 523 3797, kim.pessala@evli.com 

 

1 Morningstar Awards 2024 (c). Morningstar, Inc. All Rights Reserved. Awarded to Evli for Best Fund House in Finland and in Sweden.

Tämä saattaa myös kiinnostaa sinua