Siirry sisältöön
Iloinen keski-ikäinen liikemies puku päällä seisoo toimistossa ja käyttää digitaalista tablettia.

Korkosijoitusmarkkina on laajempi ja monipuolisempi kuin moni sijoittaja ymmärtää. Tässä tekstissä paneudutaan siihen, millaisia ovat vaihtoehtoiset korkorahastot.

Mitä vaihtoehtoiset korkosijoitukset ovat?

Korkomarkkina on tällä hetkellä noin kolme kertaa listattua osakemarkkinaa suurempi, eli myös korkosijoitusmahdollisuuksia on paljon. Tarjolla on myös korkotuotteita, joita monikaan sijoittaja ei vielä tunne.

Eri lainainstrumentteja, olivat ne sitten perinteisiä tai vaihtoehtoisia korkosijoituksia, yhdistää se, että niissä annetaan rahoitusta yritykselle, valtiolle tai jollekin hankkeelle korkoa vastaan. Mikä erottaa monet vaihtoehtoiset korkosijoitukset perinteisistä on niiden sijoitushorisontti, rahastojen likviditeetti eli milloin merkinnät ja lunastukset on mahdollista tehdä sekä kenellä on mahdollisuus sijoittaa tällaisiin rahastoihin.

Perinteisistä korkoinstrumenteista tutuimmat, yksityissijoittajienkin suosimat Investment Grade- ja High Yield -joukkovelkakirjat lainaavat rahaa yleensä suurille, pörssilistatuille yrityksille. Yhtiöillä on kuitenkin hyvin erilaisia rahoitustarpeita, joihin vaihtoehtoiset korkoinstrumentit vastaavat. Ne voivat myös kohdistua pienempiin yhtiöihin kuin perinteisissä korkorahastoissa eli tuovat suuren joukon uusia yrityksiä mukaan sijoitusuniversumiin.

Miten korkomarkkina toimii ja miten valitaan omaan salkkuun parhaiten sopivat korkorahastot? 

Kuuntele Kaikki koroista -podcastin kaikki jaksot!

Vaihtoehtoisten korkoinstrumenttien suosio on kasvussa. Mistä tämä johtuu?

Pörssilistaamattomien yritysten kysyntä rahalle on kasvanut merkittävästi, mikä lisää myös erilaisten velkainstrumenttien kysyntää. Vuoden 2008 finanssikriisin myötä pankkeja ruvettiin säätelemään enemmän, minkä ansiosta pankkien kyky ja tahtotila tarjota rahoitusta on pienentynyt.

Yksi vastaus kasvaneeseen rahoitustarpeeseen on keskisuurten yritysten kehittämistä ja kasvua rahoittava Private Debt, jossa laina räätälöidään yrityksen tarpeisiin rahoittajan strategian mukaisesti. Sen markkina on nelinkertaistunut viimeisen vuosikymmenen aikana ja on nyt samaa kokoluokkaa kuin monelle perinteiselle korkosijoittajalle tuttu High Yield -joukkovelkakirjojen markkina.

Vaihtoehtoisiin velkainstrumentteihin kuuluvat myös esimerkiksi usean eri rahoittajan yhdessä myöntämät syndikoidut pankkilainat, joita kutsutaan myös nimellä leveraged loans. Niiden markkina on kaksin- tai jopa kolminkertaistunut viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Kasvua on odotettavissa lisää, sillä edelleen hyvin pieni osa yritysten rahoitustarpeista tulee yksityisen markkinan kautta.

Millaisiin rahoitustarpeisiin erilaiset korkoinstrumentit vastaavat? Evlin Kaikki koroista -podcastin toisen tuotantokauden neljännessä jaksossa avataan vaihtoehtoisten korkosijoitusten maailmaa!

Millainen rooli vaihtoehtoisilla korkorahastoilla on sijoitussalkussa?

Vaihtoehtoisiin korkorahastoihin sijoittavat ennen kaikkea instituutiosijoittajat, mutta niistä voi löytyä vaihtoehtoja myös joillekin yksityissijoittajille. Vaihtoehtoiset korkoinstrumentit ovat epälikvidejä, eli niihin ei voi sijoittaa pieniä summia kerrallaan, kuten moniin yksityissijoittajien tuntemiin korkorahastoihin. Lisäksi merkintäsummat ovat suuria, kymmeniä ja satoja tuhansia tai jopa miljoonia euroja, ja lunastukset tehdään vasta kuukausien tai vuosien päästä. Nämä seikat rajoittavat sijoittajien kykyä sijoittaa vaihtoehtoisiin korkorahastoihin. Tällä hetkellä myös sääntely rajoittaa paljon sitä, mihin yksityissijoittaja voi sijoittaa.

Vaihtoehtoiset korkosijoitukset tarjoavat joidenkin sijoittajien salkkuihin lisää hajautusta. Niiden kautta saadaan salkkuun eri tyylisiä, eri kokoisia ja eri tilanteessa olevia yhtiöitä eri maista ja maanosista. Hajauttaminen pelkän hajauttamisen takia ei kuitenkaan ole hyödyllistä, vaan pitää ymmärtää, mitä uutta valitut rahastot tuovat olemassa olevaan sijoitusportfolioon.

Vaihtoehtoiset korkoinstrumentit tuovat salkkuun myös erilaisia riskin lähteitä, jolloin tuottoelementin pitää totta kai olla myös kohdallaan. Vaihtoehtoisissa korkosijoituksissa tuotto-odotus onkin yleensä kohtuullisen korkea, parhaimmillaan puhutaan osaketuoton tasoisista tuotoista eli jopa yli 10 prosentin tuotto-odotuksista.

Haluatko ymmärtää korkomarkkinaa ja löytää omaan sijoitussalkkuusi sopivat rahastot? Lue Korkosijoittajan opas!

Haluatko pysyä ajan tasalla markkinoiden liikkeistä, vastuullisen sijoittamisen trendeistä ja syventyä ajankohtaisiin teemoihin? 

Tilaa uutiskirje Evli Visio

Tämä saattaa myös kiinnostaa sinua