Siirry sisältöön
Emma20 Honkanen SOME20tiny

Sijoituspäällikkö Emma Honkanen ei tingi työn ja vapaa-ajan tasapainosta ja uskoo, että pitkän aikavälin menestys syntyy rajoja asettamalla. Tässä haastattelussa hän kertoo ESG:n kasvavasta merkityksestä, rahoitusalan haasteista sekä tärkeästä oivalluksesta, jonka sai opiskeluaikanaan.


Emman matka rahoituksen maailmaan alkoi jo lukiossa, tai jopa sitä ennen. Hän on ollut kiinnostunut sijoittamisesta niin kauan kuin muistaa, joten ei ole ihme, että hän on hankkinut siihen myös vahvan akateemisen taustan. Emma on valmistunut Aalto-yliopistosta ja työskenteli opiskeluaikanaan harjoittelijana investointipankissa ja yrityskauppojen parissa ennen kuin aloitti varainhoitoyhtiö eQ:lla. Vuonna 2021 hän liittyi Evlin rahastojen rahastot -tiimiin osallistuen vaihtoehtoisten sijoituskohteiden valikoiman voimakkaseen kasvuun. Jos mietit, mitä ”rahastojen rahastot” (fund of funds) oikein ovat, ei hätää, et ole ainoa.

Rahastojen rahastojemme kautta pystymme tarjoamaan sijoittajille pääsyn listaamattomille markkinoille esimerkiksi private equityn, listaamattoman infrastruktuurin tai private debtin omaisuusluokissa. Tiimimme sijoittaa useisiin rahastoihin, jotka puolestaan sijoittavat listaamattomiin yrityksiin. Näin sijoitussalkkuun saadaan yrityksiä, joihin sijoittajat eivät pääse käsiksi pörssin kautta”, Emma selventää.

Päätös siirtyä Evlille oli Emmalle helppo, sillä tilaisuus oli ainutlaatuinen. Alalla on harvoin avoimia työpaikkoja, etenkään Suomessa. Lisäksi Emmalla oli hyvä tietämys tulevasta tiimistään tiiviiden verkostojensa ansiosta.

Tilanne oli mielenkiintoinen, sillä tiimiä oltiin vasta rakentamassa. Kävi ilmi, että tunsin monet tiimin jäsenet jo entuudestaan. Sijoittajapiirit Suomessa ovat pienet, joten tiesin, että tiimi on todella korkeatasoinen”, hän muistelee.

Analyysi on kaiken perusta – vai onko?

Emman työhön Evlillä kuuluu kohderahastojen analysoiminen sekä listaamattomiin yrityksiin pääsyn tarjoavien rahastojen rahastojen hoitaminen. Hän arvioi rahastojen strategioita, tuottoja, salkunhoitajia sekä ESG-tekijöitä rakentaakseen Evlin asiakkaille globaalisti hajautetun portfolion. Lisäksi Emma vastaa tiiminsä ESG-prosesseista ja käy paljon keskusteluja varainhoitajien kanssa vastuullisuustoimien kehittämisestä.

ESG:n ja vastuullisuuden merkitys kasvaa rahoitusalalla. Emma kertoo, että Evli on tehnyt näistä tekijöistä strategisen painopistealueen.

Analyysi on tällä alalla tärkeä sana. Toinen tärkeä termi on ESG, koska ESG ja vastuullisuus ovat todella iso juttu, ja ne tulevat olemaan vielä isompi juttu tulevaisuudessa. Meillä Evlillä ESG on integroitu koko sijoitusprosessiin, ja kohderahastojen ESG-toimia seurataan tarkkaan sen jälkeen, kun sijoitus on tehty.

Verkostoituminen on ollut tärkeässä roolissa Emman uralla. Konferensseissa käyminen, alan tilaisuuksiin osallistuminen sekä rahastonhoitajien ja sijoittajien tapaaminen auttaa häntä luomaan suhteita ja pysymään uusimpien trendien aallonharjalla.

”Yritän pitää työn ja vapaa-ajan selkeästi erillään. Minulle ei ole meriitti vastata sähköposteihin myöhään illalla.”

Suomessa on noin 20–30 ihmistä, jotka sijoittavat globaalisti vaihtoehtoisiin rahastoihin, eli sijoitusyhteisö on varsin pieni ja tiivis. Se tekee tiedon ja kokemusten vaihtamisesta helpompaa.

Emma painottaa myös jatkuvan oppimisen tärkeyttä. Oppimiskäyrä työssä on ollut jyrkkä.

Vaihtoehtoiset omaisuusluokat ovat kasvaneet tuntuvasti viime vuosina, ja ala on jatkuvassa muutoksessa. Tämä johtaa toisinaan tilanteisiin, joissa toimivia viitekehyksiä ja työkaluja ei olekaan käsillä. Myös datan saatavuus on Emman mukaan haaste, sillä listaamattomien yritysten tiedot eivät ole julkisesti saatavilla.

Ratkaisujen löytäminen vaatii uteliaisuutta ja luovuutta. Tässä työssä oppii jatkuvasti uutta, ja joskus täytyy olla asiantuntija asioissa, jotka eivät vielä ole omaa erityisosaamista.

Emma Honkanen_sport
Emma pitää huolta työn ja muun elämän tasapainosta urheilemalla. Hänet voi löytää kesäisin Hietaniemestä pelaamassa rantalentopalloa.

Motivaation tuolla puolen

Emman mukaan palkitsevinta hänen työssään on päästä allokoimaan varoja rahastoihin, jotka auttavat yrityksiä kasvamaan ja kehittymään kestävästi ja vastuullisesti. Merkityksellisyys ja mahdollisuus saada aikaan positiivista vaikutusta motivoivat häntä. Hän ei kuitenkaan mieti motivaatiota liikaa.

Uskon, että motivaatio syntyy automaattisesti, kun on inspiroiva työpaikka ja oikeat ihmiset ympärillä, joten en murehdi sitä. Olen kuitenkin huomannut, että riittävällä unella on suuri merkitys keskittymiskyvylleni ja motivaatiolleni”, Emma kertoo.

”Huolellisesti suunnittelemalla asiat eivät tule yllätyksenä. Meillä ei ole yleensä tilanteita, joissa havahdutaan, että homman pitäisi olla valmis huomenna aamulla.”

Unen ollessa viimeisin asia, josta Emma on valmis tinkimään, ei ole yllätys, että työn ja muun elämän tasapaino on hänelle tärkeää. Hän arvostaa työnsä joustavuutta ja luottaa huolelliseen suunnitteluun.

Tiimimme yrittää katsoa koko ajan puoli vuotta tai jopa vuoden eteenpäin. Huolellisesti suunnittelemalla asiat eivät tule yllätyksenä. Meillä ei ole yleensä tilanteita, joissa havahdutaan, että homman pitäisi olla valmis huomenna aamulla.

Emma ymmärtää hyvinvoinnin priorisoimisen tärkeyden. Hän oppi jo yliopistossa, ettei hyvinvointia kannata uhrata työlle.

Yhteen aikaan opiskelin niin intensiivisesti, että en pitänyt riittävän hyvää huolta itsestäni: en urheillut tarpeeksi, nukkunut säännöllisesti tai syönyt terveellisesti. Olen oppinut, ettei menestystä kannata tavoitella oman hyvinvointinsa kustannuksella.

Tämän opin Emma haluaa jakaa myös rahoitusalan opiskelijoille. Rajojen asettaminen auttaa menestymään uralla pitkällä aikavälillä.

Yritän pitää työn ja vapaa-ajan selkeästi erillään. Pyrin välttämään sähköpostien lukemista työajan jälkeen, sillä harvoin on asioita, jotka eivät voi oikeasti odottaa huomiseen. Tiedän, että jotkut voivat olla eri mieltä, mutta minulle ei ole meriitti vastata sähköposteihin myöhään illalla.

Emmalla on vielä yksi uravinkki jaettavaksi:

Kun asetat uratavoitteita, jätä hieman varaa myös sattumalle. Joskus parhaat mahdollisuudet tulevat odottamatta. Älä kiinny liikaa alkuperäisiin suunnitelmiisi, jotta voit tarttua kiinnostaviin mahdollisuuksiin, kun ne tulevat vastaan.


Teksti: Janita Suojanen & Vilma Paksuniemi

Artikkeli on ilmestynyt alun perin Women’s Career Societyn blogissa.

 

Lue myös:

Vaihtoehtosijoittamisen 7 kultaista sääntöä, joiden avulla maksimoit onnistumisen

Tämä saattaa myös kiinnostaa sinua