Euroopan Keskuspankin (EKP) kokouksen anti oli odotetun olematon. EKP ei laskenut korkoja, talousennustetta muutettiin mikroskooppisesti eikä osto-ohjelman jatkoa julistettu. Syitä on todennäköisesti ainakin kaksi. EKP:n ei tarvinnut tehdä mitään, koska markkinoilla menee hyvin. Ei kannata haaskata ruutia, kun taistelu on turha.
On selvää, että EKP joutuu jatkamaan maaliskuussa päättyvää, 80 miljardin kuukausitahdilla etenevää osto-ohjelmaansa. Ainoa epävarmuus liittyy siihen, ilmoitetaanko siitä vasta joulukuussa. Heikon taloustilanteen ja muun talouspolitiikan olemattomuuden johdosta rahapolitiikka on jatkossakin ensisijainen elvytyskeino.
Osto-ohjelman jatko edellyttää sen rakenteiden muuttamista, sillä muuten EKP ei kykene ostamaan velkakirjoja 80 miljardin tahdilla. Velkakirjan korko on keskeinen ostorajoite, sillä se ei saa alittaa EKP:n talletuskorkoa, joka on nyt -0,4 %.
Talletuskorkoa on ikävä laskea alemmaksi, koska se rankaisee pankkien liiketoimintaa entisestään. Pankkien lainaamishalukkuus taas laskee sääntelyn johdosta sitä mukaa kun voitot sakkaavat. Pankit muodostavat noin 70 % euroalueen pääomamarkkinoista, joten pääomamarkkinoiden kannalta lainaushalukkuus ei ole triviaali asia. Pankkien mököttäessä talous tyssää.
Yksi vaihtoehto olisi laajentaa osto-ohjelman ostokohteiden universumia. EKP on jo laajentanut ostoja valtion velkakirjoista yritysten velkakirjoihin. Ongelmana on euroalueen pääomamarkkinoiden pankkipainoisuus. Tästä syystä yritysten velkakirjoja on Euroopassa vähän.
Fedin oli paljon helpompi aikoinaan jatkaa osto-ohjelmaansa, koska arvopaperimarkkinat ovat rapakon takana laajat ja syvät. Pankkien osuus pääomamarkkinoista on paljon pienempi kuin Euroopassa. EKP haluaakin synnyttää vastaavanlaiset pääomamarkkinat euroalueelle. Aikaa ei kuitenkaan ole riittävästi.
Osto-ohjelmaa tullaan siis jatkamaan maaliskuusta eteenpäin. Sitä jatketaan lavennetuin ehdoin valtion velkakirjapainotteisesti.
Toinen syy siihen, ettei EKP ilmoittanut uusista elvytyskeinoista, on EKP:n sisäinen kamppailu. Kompromissin hierominen vaati aikaa. Kyseessä ei ole salaliittoteoria vaan keskuspankeissa on aina kaksi puoluetta. Kun eduskunnassa on oikeisto ja vasemmisto, niin analogisesti keskuspankeissa kamppailevat kyyhkyt ja haukat.
Kyyhkyt ovat kuin vasemmisto siinä mielessä, että epävarmuuden vallitessa tulisi elvyttää. On parempi pelata varman päälle. Työttömyyden alentaminen on keskuspankin tärkein tehtävä. He uskovat taloudellisen laman haittavaikutusten olevan pysyviä ja siksi talouspolitiikan tulisi olla aktiivista.
Tämän ornitologisen allegorian oikeisto eli haukat pelkäävät alituiseen inflaatiota, eli hintojen nousua. Haukkojen mielestä talouden suhdanteet ovat periaatteessa luonnollisia ja siksi keskuspankin aktiivisuuden tulisi olla minimaalista. He ovat skeptisiä rahapolitiikan hyödyllisyydestä, koska rahapolitiikka vaikuttaa tunnetusti vaihtelevasti ja viipeellä.
EKP:ssa iso kyyhky on pääjohtaja Mario Draghi, kun taas haukkoja johtaa Saksan keskuspankin Bundesbankin johtaja Jens Weidmann. Yhdysvaltojen keskuspankin johtaja Janet Yellen on myös kyyhky, kun taas Fedin aluepankkien johtajat James Bullard ja Jeffrey Lacker ovat haukkoja. Kuitenkin voi spekuloida, että tällä kertaa EKP haukkojen onnistuivat viivyttämään Draghin ajamia elvytystoimia.
Keskuspankkiirien yksiulotteinen pelkistäminen ei tietenkään kerro koko totuutta. Hyvän esimerkin tarjoaa Mario Draghi. Vaikka maestro kyyhkymäisesti kannattaa elvyttävien toimien kuten osto-ohjelman jatkamista, niin hänkin siirtäisi elvytystoimien pääpainon mieluummin valtioiden hartioille. Draghi peräänkuuluttaa jokaisessa puheessaan, että rahapoliittisten toimien sijaan valtioiden tulisi toteuttaa kilpailukykyä parantavia rakenteellisia muutoksia. Rahapolitiikka ei riitä ainoana rohtona.
Tämä herättääkin kysymyksen. Olisivatkohan kaikki keskuspankkiirit haukkoja, mikäli valtiomiehet toimeenpanisivat tarpeellisessa mittakaavassa rakenteellisia uudistuksia?
Veikkaan, että tällaisessa utopiassa ei olisi kyyhkyjä keskuspankeissa. Ehkä ei olisi keskuspankkejakaan. Tai ainakin keskuspankit toimisivat viimeisenä vartiona eivätkä suhdannepolitiikan nimissä suhmuroisi arvopaperimarkkinoilla päivästä toiseen.
Valtteri Ahti
