Siirry sisältöön
Juha20 Huovinen3

 

Bisnesteknologian konsultointiyritys Sofigatella on lähes 300 työntekijäomistajaa. Perustaja Juha Huovisen mukaan yrityksessä päästään parhaaseen tulokseen silloin, kun ihmiset tuntevat yhteistä omistajuutta sen tulevaisuudesta.

 

Eettisyys. Se on sana, joka toistuu bisnesteknologian asiantuntijayrityksen Sofigaten perustajan Juha Huovisen puheessa usein. Aihe on Huoviselle tärkeä, sillä eettisyys oli kantava teema, kun hän perusti yrityksen 20 vuotta sitten. Sen ympärille on rakennettu koko Sofigaten olemassaolo: tarina, liiketoiminta, visio, yrityskulttuuri ja toimintatavat.

”Uskomme eettiseen bisnekseen kuin vuoreen. Se on ainoa tapa menestyä pitkällä tähtäimellä”, Huovinen sanoo.

Eettisyyteen liittyy myös Sofigaten osakeomistusohjelma. Siinä kuka tahansa työntekijä, tittelistä ja työkokemuksesta riippumatta, voi ryhtyä yrityksen omistajaksi. Tällä hetkellä omistajina on lähes 300 sofigatelaista yhtiön noin 750:stä työntekijästä.

”Eettisyyteen liittyy vahvasti tasa-arvo ja yhdenvertaisuus. Niiden pitää toteutua kaikessa, myös palkoissa ja palkitsemisessa. Siksi meillä ei ole perinteistä partneriohjelmaa, jossa kiivetään hierarkian portaita ylöspäin, kunnes sitten taivaspaikka ehkä joskus aukeaa. Se on vanhoillinen malli.”

Huovinen korostaa, että työntekijän asemaan yrityksessä ei vaikuta millään tavalla se, onko hän omistaja vai ei. Omistajuus perustuu vapaaehtoisuuteen eikä se oikeuta minkäänlaiseen erityisasemaan yhtiön sisällä. Kaikki yritystä koskeva olennainen tieto on kaikille avointa.

Sofigaten kumppanina osakeomistusohjelmassa toimii Evli Alexander Incentives. EAI:n tarjoamassa haltijaportaalissa Sofigaten työntekijöille järjestetään kerran vuodessa osakkeiden osto- ja myyntimarkkina, jossa hinta määräytyy liikevaihdon, kannattavuuden ja nettovelan perusteella. Sofigaten työntekijä saa näin vuosittain mahdollisuuden pohtia, haluaako hän sijoittaa työnantajayhtiönsä osakkeeseen. Työntekijällä on myös myös mahdollisuus tarkastella omistustaan ja myydä osakkeitaan vuosittain, jos esimerkiksi elämäntilanne niin vaatisi. 

”Tuo ennustettavuutta, kun ihmiset tietävät, mikä seuraavan vuoden hinta tulee olemaan.”

Huovisen mukaan osto- ja myyntihinta on seurannut Pohjoismaisten pörssien arvonkehitystä – paitsi tänä vuonna, jolloin Sofigaten osakkeen hinta on noussut tuntuvasti vastoin yleistä kurssikehitystä.

”Olemme olleet tähän tavattoman tyytyväisiä. Ihmiset arvostavat ohjelmaa todella paljon. Siinä mukana olevien osalta vaihtuvuus on pysynyt pienenä.”

Osakeomistusohjelma onkin yksi keino Sofigatelle sitouttaa ihmisiä. Huovinen sanoo suoraan, että heidän työntekijänsä ovat juuri niitä kaikkein halutuimpia huippuammattilaisia, joista käydään työmarkkinoilla kovaa kisaa.

”Kun ihmiset tuntevat yhteistä omistajuutta, he ovat aidosti kiinnostuneita yrityksen kehityksestä, liikevaihdon kasvusta, kannattavuudesta ja siitä, miten niitä voidaan parantaa.”

Huovinen muistuttaa kuitenkin, että huippuammattilaiset eivät motivoidu pelkästä rahasta eikä yrityksen olemassaolon tarkoituksen kannata perustua muhevan exitin tavoittelemiseen.

”Haluamme tehdä Sofigatesta aidosti globaalin, koska silloin voimme vaikuttaa isommin tähän maailmaan. Listautuminen voi olla yksi vaihtoehto, mutta jos se olisi ainoa päämäärä, olisimme tehneet sen jo aikapäivää sitten. Siksi emme puhu exitistä, vaan siitä, mitä hyvää voimme saada aikaan.”

Huovinen suosittelee työntekijöiden osakeohjelmaa lämpimästi muillekin yrityksille. Olennaista on räätälöidä se niin, että se istuu yrityksen kulttuuriin ja arvomaailmaan.

Huovisen mielestä tärkeää on myös se, että mukana on ammattimainen taho organisoimassa ohjelmaa. Jonkun pitää yhdistää osakkeita ostavat ja myyvät ihmiset, huolehtia säännöt, sopimukset, verotus, lainsäädäntö, rahaliikenne, laskenta, tietoturva ja muut säädökset.

”Meidän ohjelmamme istuu hyvin meidän ajattelutapaan ja kulttuuriin. Siinä ei ole valuvikoja, mitään asiaa en siinä muuttaisi.”

Teksti: Miia Savaspuro
Kuva: Kerttu Penttilä

 

Lisätietoja:

Kristina Wichmann, Evli Alexander Incentives Oy, +358 50 560 5507, kristina.wichmann@eai.fi

Tämä saattaa myös kiinnostaa sinua