Siirry sisältöön
Ripatti Ilja, Evli

Evli aloittaa Suomen ensimmäisenä varainhoitotalona kanssasijoitustoiminnan listaamattomiin osakkeisiin omalla tiimillä. Uuden toiminnon vetäjänä Evlillä aloittaa Ilja Ripatti, jolla on pitkäaikainen ja kansainvälinen tausta pääomasijoitusalalta, erityisesti kanssasijoitustoiminnassa. 

Kanssasijoitukset avaavat Evlin asiakkaille ovet houkutteleviin suoriin listaamattomiin sijoituksiin maailman parhaiden rahastomanagerien rinnalla. Kanssasijoitustoiminta kansainvälisiin listaamattomiin osakkeisiin omalla tiimillä on ensimmäinen laatuaan suomalaisissa varainhoitotaloissa. Kanssasijoitustoiminta vahvistaa Evlin entuudestaan vahvaa jalansijaa vaihtoehtorahoituksen parissa. 

Evlin kanssasijoitustoiminnan vetäjäksi nimitetty Ilja Ripatti tuo Evliin ainutlaatuista kokemusta kanssasijoituskentästä sekä suorista sijoituksista. Ennen Evliä hän vastasi kymmenen vuoden ajan kanssasijoituksista Ilmarisella, jossa hän teki lähes sata kanssasijoitusta ja suoraa listaamatonta sijoitusta erilaisiin kohdeyhtiöihin. Lukuisten sijoitushankkeiden lisäksi hän on nähnyt myös suoraan pääomasijoittajien toimintaa toimiessaan kansainvälisellä pääomasijoitusyhtiö KKR:llä secondeenä ja Bridgepointilla projektikonsulttina auttaen kohdeyhtiötä kasvustrategiassa.  

Kanssasijoitustoiminnassa Evli tekee suoria vähemmistösijoituksia kohdeyhtiöihin Euroopassa ja Yhdysvalloissa yhdessä johtavien kansainvälisten pääomasijoitusyhtiöiden kanssa. Kanssasijoitustoiminnassa ei ole pääomasijoitusrahastoille tyypillisiä palkkiokuluja, joka tekee siitä erityisen herkullisen mahdollisuuden entistä parempaan tuottopotentiaaliin. Kulusäästöjen ansiosta asiakkaille pystytään siis jatkossa tarjoamaan entistä parempaa tuottopotentiaalia valikoidulla riskitasolla. 

“Iljan johdolla Evli on ensimmäinen taho, joka pystyy tarjoamaan tämän mielenkiintoisen sijoitusvaihtoehdon varakkaille yksityissijoittajille ja ammattimaisille sijoittajille. Iljalla on ainutlaatuista kokemusta kanssasijoittamisesta, jonka lisäksi hän on rahoitusalan pitkäaikainen ammattilainen. Olemme innoissamme, että saamme hänet mukaan osaksi Evlin laajaa asiantuntijajoukkoa”, kertoo Evli-Rahastoyhtiön toimitusjohtaja Kim Pessala

“On hienoa päästä luomaan uutta yhdessä Evlin kanssa ja rakentaa asiakkaille entistä houkuttelevampaa sijoitustarjoamaa. Evlin laaja verkosto ja osaaminen luovat ainutlaatuiset mahdollisuudet kanssasijoitushankkeiden rakentamiseen”, sijoitusjohtaja Ilja Ripatti tiivistää. 

Kanssasijoitustoiminnassa Evli osallistuu kansainvälisellä mittakaavalla merkittäviin sijoituskierroksiin.  

“Kanssasijoitusten kautta pääsemme Evlillä osaksi maailman kiinnostavimpien listaamattomien yhtiöiden sijoittajajoukkoa. Samalla rakennamme Evlille entistä tiiviimpää kansainvälistä rahastoverkostoa sekä kehitymme entistä paremmaksi rahastovalinnassa, joka hyödyttää asiakkaitamme pitkällä tähtäimellä”, päättää Ripatti. 

Tämä saattaa myös kiinnostaa sinua