Siirry sisältöön
Light beige dried grain plant on a white background Unsplash some20tiny

Evli on palkittu ”Silver Award” -tunnustuksella tuoreessa yhteisövarainhoidon SFR-asiakastutkimuksessa. Evli vahvisti selvästi markkina-asemaansa johtavana yhteisövarainhoitajana; Evli on markkinaosuudeltaan suurin ja käytetyin yhteisövarainhoitaja Suomessa.

SFR_Research_Awards_2023

SFR Scandinavian Financial Researchin ”Institutional Investment Services, Finland 2023” -tutkimuksessa1 Evli sai erityistä kiitosta pitkän aikavälin tuotostaan, vastuullisen sijoittamisen osaamisestaan, vahvoista resursseistaan ja stabiilista organisaatiostaan sekä laadukkaasta asiakaspalvelustaan.

Tutkimuksessa suomalaiset yhteisösijoittajat arvioivat 18 varainhoitoyhtiöitä yhdeksällä eri laatukriteerillä. Evlin saama kokonaislaatuarvio oli 3,98 asteikolla 1–5 (vuoden 2022 arvio 3,93), jolla Evli sijoittui kolmanneksi. Tutkimukseen osallistui muun muassa vakuutusyhtiöitä, eläkelaitoksia, yleishyödyllisiä säätiöitä, kaupunkeja ja seurakuntayhtymiä, yliopistoja sekä muita institutionaalisia sijoittajia. Yli 72 prosenttia tutkimukseen osallistuneista yhteisöistä käyttää Evlin rahasto- ja varainhoitopalveluita.

Tämänvuotinen hyvä sijoitus on jatkoa Evlin erinomaiselle menestykselle yhteisövarainhoidon asiakastutkimuksissa. KANTAR Prosperan2 yhteisövarainhoidon asiakastutkimuksessa Evli valittiin parhaaksi yhteisövarainhoitajaksi vuonna 2023. Evli on sijoittunut tutkimuksessa kärkisijoille jo 10 vuotta peräkkäin kokonaislaatuarviolla mitattuna, ensimmäiselle sijalle seitsemänä vuonna ja toiselle sijalle kolmena vuonna. SFR-asiakastutkimuksessa Evli on sijoittunut ensimmäiselle sijalle neljänä vuonna ja toiselle sijalle kolmena vuonna3.

 

Palkittua varainhoito-osaamista

Kantar Prospera

  • Suomen paras yhteisövarainhoitaja: 2023, 2021, 2019, 2018, 2017, 2016, 2015
  • Suomen toiseksi paras yhteisövarainhoitaja: 2020, 2014, 2013

SFR Scandinavian Financial Research

  • Suomen paras yhteisövarainhoitaja: 2018, 2017, 2016, 2015
  • Suomen toiseksi paras yhteisövarainhoitaja: 2022, 2021, 2019
  • Suomen kolmanneksi paras yhteisövarainhoitaja: 2023

 

Lisätietoja:

Mona von Weissenberg, johtaja, Instituutiomyynti ja -asiakkaat Suomi, Evli Oyj, p. +358 405 757 403, mona.weissenberg@evli.com 

Timo Hovi, johtaja, Evli Oyj , p. +358 9 4766 9306, timo.hovi@evli.com

 

1 SFR Scandinavian Financial Research, ”Institutional Investment Services Finland 2023, Competitive Positioning Report, Investment Services Combined, Average of all Criteria, Large Asset Managers”.

2 KANTAR Prospera "External Asset Management Finland”; 2015, 2016, 2017, 2018, 2019, 2020, 2021, 2023.

2 SFR Scandinavian Financial Research, “Institutional Investment Services Finland, Competitive Positioning Report, Investment Services Combined, Average of all Criteria, Large Asset Managers”, 2015, 2016, 2017, 2018, 2019, 2020, 2021, 2022.

Tämä saattaa myös kiinnostaa sinua