Siirry sisältöön
Vaalean beige kuivattu viljakasvi valkoisella pohjalla.

Evli voitti Platinum Award -palkinnon ja sijoittui jaetulle ykkössijalle kokonaislaatuarviolla mitattuna tuoreessa SFR Researchin yhteisövarainhoidon asiakastutkimuksessa[1] suurten varainhoitajien kategoriassa. Evlin saama kokonaislaatuarvio on sen paras tulos SFR Instituutioasiakastutkimuksessa viimeisten 10 vuoden aikana.

SFR:n Institutional Investment Services -tutkimus osoitti, että Evli on käytetyin yhteisövarainhoitaja Suomessa. Vastaajista 74 prosenttia käyttää Evliä varainhoitokumppaninaan.

Evlin saama kokonaislaatuarvio oli 4,05 asteikolla 1–5 (vuoden 2023 arvio 3,98). Evli sai erityistä kiitosta laadukkaasta asiakaspalvelustaan, 12 kuukauden tuotosta, vastuullisen sijoittamisen osaamisestaan sekä vahvoista resursseistaan ja stabiilista organisaatiostaan.

”Lämmin kiitos asiakkaillemme arvokkaasta ja avoimesta palautteesta sekä luottamuksesta laajaa tuote- ja palveluvalikoimaamme kohtaan. Hyödynnämme palautetta toimintamme jatkuvaan kehittämiseen. Onnistumisemme taustalla ovat kokenut ja sitoutunut henkilöstömme sekä heidän vahva sijoitusosaamisensa ja halu palvella asiakkaita parhaalla mahdollisella tavalla”, Evlin instituutiomyynnistä vastaava johtaja Mona von Weissenberg kommentoi.

Tänä vuonna 25 vuotta täyttävässä SFR-tutkimuksessa suomalaiset yhteisösijoittajat arvioivat 17 varainhoitoyhtiöitä yhdeksällä eri laatukriteerillä. Tutkimukseen osallistui muun muassa vakuutusyhtiöitä, eläkelaitoksia, yleishyödyllisiä säätiöitä, kaupunkeja ja seurakuntayhtymiä, yliopistoja sekä muita institutionaalisia sijoittajia. 

Jatkoa menestykselle useissa varainhoitajien ja rahastotalojen vertailuissa

SFR-tutkimuksen tulos on jatkoa Evlin erinomaiselle menestykselle varainhoitaja- ja rahastotalovertailuissa. Syksyllä julkaistussa Kantar Prosperan asiakastutkimuksessa[2] yhteisösijoittajat valitsivat Evlin parhaaksi yhteisövarainhoitajaksi 2024. Kantar Prosperan tutkimuksessa Evli on sijoittunut kärkisijoille 12 vuotta peräkkäin kokonaislaatuarviolla mitattuna. SFR-asiakastutkimuksessa Evli on sijoittunut ensimmäiselle sijalle viitenä vuonna ja toiselle sijalle kolmena vuonna[3].

Rahastotalona Evli saavutti historiallisen kaksoisvoiton keväällä 2024, kun rahastoihin keskittynyt analyysitalo Morningstar valitsi Evli-Rahastoyhtiön vuoden parhaaksi rahastotaloksi sekä Suomessa että Ruotsissa ja Evli-Rahastoyhtiö palkittiin toisena peräkkäisenä vuonna parhaaksi pohjoismaiseksi rahastotaloksi Lipper Fund Awards -vertailussa kategoriassa pienet rahastoyhtiöt. Morningstar ja Lipper ovat maailman johtavia rahastoanalyysitaloja.

Palkittua varainhoito-osaamista Evlistä

Kantar Prospera
‒    Suomen paras yhteisövarainhoitaja: 2024, 2023, 2021, 2019, 2018, 2017, 2016, 2015
‒    Suomen toiseksi paras yhteisövarainhoitaja: 2022, 2020, 2014, 2013

SFR Research
‒    Suomen paras yhteisövarainhoitaja: 2024, 2018, 2017, 2016, 2015
‒    Suomen toiseksi paras yhteisövarainhoitaja: 2022, 2021, 2019
‒    Suomen kolmanneksi paras yhteisövarainhoitaja: 2023

 

Lisätietoja:

Mona von Weissenberg, johtaja, instituutiomyynti ja -asiakkaat, Evli Oyj, p. +358 405 757 403, mona.weissenberg@evli.com

Timo Hovi, johtaja, Evli Oyj, p. +358 50 554 4814, timo.hovi@evli.com

 

[1] SFR Research, “SFR Institutional Investment Services Programme 2024, Competitive Positioning Report, Total Service Performance, Average of all Criteria, Large Asset Managers”

[2] SFR Research, “SFR Institutional Investment Services Programme 2024, Competitive Positioning Report, Total Service Performance, Average of all Criteria, Large Asset Managers”

[3] SFR Research, “SFR Institutional Investment Services Programme 2024, Competitive Positioning Report, Total Service Performance, Average of all Criteria, Large Asset Managers”

Tämä saattaa myös kiinnostaa sinua